Viime hetken pyrähdykset

Viikonloppu 18.–19.2.

Viimeinen viikonloppu Koperissa. Alueella olisi vielä mielenkiintoista nähtävää, mutta Slovenian puolella ovat julkisen liikenteen kulkuyhteydet viikonloppuisin todella vaisut. Ainakin Koperista käsin. Päätin sitten hyödyntää ajan naapurimaissa matkailemiseen.

Niinpä lauantaina otin jälleen suunnaksi tutuksi tulleen Triesten Italiassa. Siellä oli kohteena noin 6 km keskustasta sijaitseva Castello di Miramare eli Miramaren linna. Linna sijaitsee aivan meren rannalla. Itse asiassa se ulottuu mereen asti. Linnan vieressä on vielä suurehko puisto.

Miramaren linna valmistui vuonna 1860. Linnan rakennutti Itävallan arkkiherttua Ferdinand Maximilian, jonka vanhempi veli oli Itävallan keisari Frans Joosef. Kauan aikaa hän ei kuitenkaan siellä ehtinyt asua.

Arkkiherttua Maximilian oli amiraali ja myöhemmin hän toimi Lombardia-Venetsian kuvernöörinä. Kun Lombardia irtaantui Itävallan keisarikunnasta vuonna 1858, jäi Maximilian ikään kuin työttömäksi, mikäli näin nyt voi siniverisestä sanoa. Arkkiherttualla oli edelleen tarmoa ja jano suuriin tehtäviin, pelkkä asema keisarin nuorempana veljenä ei riittänyt tyydyttämään kunnianhimoa. Apuun riensi Ranskan keisari Napoleon III, joka tarjosi Maximilianille Meksikon hallitsijan pestiä. Ei taida nykyisin olla vastaavia paikkoja auki työvoimatoimistoissa.

Maximilian päätti ottaa Meksikon keisarin kruunun vastaan ja muutti sukunsa vastustuksesta huolimatta uudelle mantereelle keväällä 1864. Mukaan lähti hänen vaimonsa, Belgian prinsessa Charlotte. Maximilian I tuli tuoreen keisarin hallitsijanimeksi. Ennen lähtöään hän luopui kirjallisesti kaikista oikeuksistaan Itävallan keisarikuntaan. Veljekset kohtasivat tuolloin viimeisen kerran ja tilaisuutta kuvattiin erittäin tunteikkaaksi.

Perillä Meksikossa Maximilian sai pian huomata, että ranskalaisten lupaukset ja kertomukset eivät pitäneetkään paikkaansa. Niin meksikolaiset kuin amerikkalaisetkin olivat keisarikuntaa vastaan ja kannattivat Meksikon tasavallan presidenttiä Benito Juarezia. Etenkin amerikkalaiset eivät voineet sietää vanhan mantereen sekaantumista alueen asioihin.

Lopulta ranskalaiset joutivat vetäytymään pois, jolloin Maximilian jäi ilman tukea oman onnensa varaan. Lyhyeksi jäänyt hallitsijakausi päättyi Queretarossa 19.6.1867, jolloin Maximilian teloitettiin ampumalla. Teloitetun keisarin ruumis balsamoitiin ja asetettiin näytteille. Seuraavana vuonna Itävallan hallitsijahuone haetutti ruumiin pois ja Maximilian haudattiin Wieniin.

Keisarinpestistä jäi muistuttamaan 27-vuotias leski Charlotte. Järkensä menettänyt Charlotte muutti kotikonnuilleen Belgiaan eläen siellä vielä pitkän elämän. Charlotte kuoli vuonna 1927 lähes 87 vuoden ikäisenä.

Miramaren linna itsessään on loistelias ja restauroitu alkuperäiseen asuunsa. Myös sisustus on pitkälti alkuperäistä. Erityisesti huomioni kiinnittyi huoneiden puuosien taidokkaaseen ja hienoon viimeistelyyn.  Prameasta kuosistaan huolimatta ei linna tarjonnut mitään poikkeavan erilaista verrattuna muihin vastaavanoloisiin mitä olen nähnyt. Mieleen tulee jäämään ehkä parhaiten linnan sijainti meren rannassa. Suurin ja eniten mielikuvitusta kiehtova anti käynnistä oli Maximilian ja Charlotten tarinaan tutustuminen. Linnan hyvin laadituista opasteista sai irti kaiken oleellisen.

Vaikka kävelin takaisin kaupungin keskustaan, niin silti linnareissun jälkeen jäi vielä pari tuntia aikaa paluukyydin lähtöön. Niinpä suuntasin taas kohti jo lähes kulttipaikaksi muodostunutta Monet Grisan temppelivuorta. Ylhäällä kapusin tuttua metsäpolkua ylös temppelille, jossa hetken aikaa ehdin ihailla maisemia lämpimästä säästä nauttien. Sitten linja-autolla takaisin alas ja Koperiin.

Koperissa kävin vielä iltapuhteena katsomassa Slovenian pääsarjan käsipallo-ottelun Koper- Dobova, jonka kotijoukkue voitti ilman suurempaa tuskaa. Ottelun tunnelma ei vetänyt vertoja edelliselle derbylle, mutta kuitenkin hyvää peliä ja mukava kokemus.

Sunnuntaina aamulla suuntasin Kroatiaan määränpäänä Rovinj. Hieno venetsialaisten aikoinaan hallitsema kaupunki, jolle on kertynyt ikää tuhat vuotta. Paikan päällä kiertelin ympäriinsä vanhan kaupungin kujia. Aina välillä kapusin ylös St. Euphemian kirkolle ja vanhan linnoituksen muureille tähystämään alas kaupungille sekä suorittamaan merivalvontaa.

Iltapäivä kului nopeasti hiljaisessa kaupungissa, lähes kaikki liikkeet ja ravintolat olivat sunnuntaina kiinni. Ihmisiä liikkui kävelyllä rantoja pitkin, kaupungin kujat olivat melko autiot. Sen enempää en tässä osaa paikasta kertoa. Hieno nähtävyys, mutta hyvin paljon muiden vastaavien ikiaikaisten kaupunkien kaltainen eikä siinä mielessä tarjoa mitään järisyttävän uutta. Kuitenkin kiva, että tuli pistäydyttyä.

Pikavisiitin jälkeen palasin ”kotimaahan”.