Alkuviikon yllätys

Maanantai 6.2. - tiistai 7.2.

Blogi päivittyy viiveellä, mutta sitäkin suuremmalla varmuudella.

Viikko alkoi vakiintuneella tavalla. Aamulla satamassa tein ensin jo tavaksi muodostuneen tervehdyskäynnin toimistosihteerin luona. Hetken jutustelun jälkeen alas portille valvomoon ja haistelemaan mitä päivä saattaa tuoda tullessaan, sillä koska tahansa voi tapahtua mitä tahansa. Vaikka useimmiten kaikki kulkee rutiinien mukaisesti, niin pelkkä tietoisuus mahdollisista poikkeustilanteista pitää vireystasoa hieman koholla. Tämä onkin turvallisuusalan yksi (ja ainoa?) plussa.

Keskustelin vartijoiden kanssa siitä, että minulla ei ole ollut varsinaisia työtehtäviä. Pari heistä sanoikin, että he ovat hieman ihmetelleet asiaa. Samalla kertoivat, että heillä ei ollut mitään ennakkotietoa tulostani. Sitten kun ilmestyin, niin silloin vuorossa olleille oli kerrottu, että tulen pariksi päiväksi tutustumaan heidän toimintaansa. Näin ollen oli heillä ajatuksena ollut hieman näyttää missä mennään ja sillä selvä. Kun sitten oleskeluni jatkui, niin heillä oli pienoista epävarmuutta mitä tulisi tehdä. Koska ohjeita esimiehiltä ei annettu, niin tilanne vakiintui alkaneen kaltaiseksi. Ymmärrän hyvin, että mitään tehtäviä ei vartijoiden puolelta annettu koska heitä ei siihen ollut ohjeistettu.

Alussa itsekin huomasin hyvin, ettei vartijoille oltu kerrottu mitään tulostani. Ensimmäisen viikon ajan sain joka päivä selittää kuka olen ja miksi olen täällä. Kulkulupaani tutkittiin välillä pitkään ja soiteltiin turvallisuuspäällikölle ennen kuin oleskeluni oikeutukseen saatiin varmuus ja siihen totuttiin. Tämä tuntui välillä kiusalliselta, koska asia olisi voitu välttää tiedottamalla yhteisesti koko henkilöstölle olemassaolostani.

Joka tapauksessa heti tämän viikon alussa palaset jotenkin loksahtivat paikoilleen vartijoiden kanssa. Ilmeisesti avoin keskustelu auttoi ymmärtämään miksi päivästä toiseen ilmaannun heidän luokseen kun alun perin piti olla vain pari päivää. Asiaa auttoi myös ”luottovartijoiden” tuki hieman epäselvän roolini selvittämiseksi. Toki keskustelun olisi voinut avata aikaisemmin, mutta jotenkin tuntuu että nyt oli sen aika. Kuitenkin pääsin ikään kuin kokonaan sisään porukkaan.

Muuten maanantai kului normaaliin tapaan. Samoin tiistai. Mitään erityisen poikkeavaa ei satamassa tapahtunut. Jonkin verran tein ”epävirallisesti” töitä. Tarkastin mm. merimiesten passeja ja samalla todistin vartijoille, että sen voi tehdä suomenkielellä. Sitä ymmärretään maailmanlaajuisesti. Ainakin kiinalaiset, syyrialaiset ja filippiiniläiset merimiehet osasivat melko pian vastata oikein heille suomeksi  tiukkaan sävyyn esitettyihin kysymyksiin.

Yllätin myös kaksi suomalaista Kone Oy:n satamanostureiden huoltajaa. Kaverit tulivat hakemaan kulkulupia ja yllättyivät melkoisesti kun heille vastattiin suomeksi. Sanoivat, että ei heti tullut mieleen suomalaisen tapaaminen Koperin sataman valvomossa. Vastasin, että miksi arvelevat minua suomalaiseksi? Vain senkö takia, että satun kieltä osaamaan? Vielä enemmän hämmästyivät, kun kysyin millainen ilma Hyvinkäällä oli? Mistä tiesit meidän tulevan sieltä, utelivat minulta. Kerroin meidän täällä satamassa tietävän kaiken ja lisäksi heidän olevan hyvin hyvinkääläisen näköisiä. No, kyseessä oli tietysti osaltani puhdas arvaus, koska naapurikunnan asukkaana tiesin asentajien pitävän tukikohtaansa Kone Oy:n Hyvinkään päätoimipisteessä. En kuitenkaan heille tätä kertonut.

Otsikossa luvattu yllätys paljastui minulle maanantai-illalla. Jotenkin tuli mieleeni tutkiskella millaisia pyhäpäiviä Sloveniassa vietetään. Ja kappas vain! Heti keskiviikkona oli edessä slovenialaisen kulttuurin päivä. Kyseessä on kansallinen vapaapäivä, joten työviikko jakaantuisi mukavasti kahteen osaan. Varmistin vielä tiistaina toimistosihteeriltä päivän varmasti olevan vapaapäivän. Hän totesi sen olevan ja sanoi, että hyvä kun huomasin. Heille ei ollut tullut kenellekään mieleen siitä sanoa, koska asia oli heille itsestäänselvyys. Työpäivän lopuksi päästiin sitten toivottelemaan hyvää pyhäpäivää!