Loppusuora

Maanantai 20.2. – perjantai 24.2.

Viimeinen viikko satamassa käynnistyi normaalirutiinilla kahviautomaatilla aamukahvilla. Paikalla oli myös turvallisuuspäällikkö, joka mainitsi, ettei hän ehdi tänäänkään tavata instituutin Sonjaa. Kertoi soittavansa Sonjalle ja varmistavansa mitä papereita tulee täyttää. Lisäksi hän toivotti minulle hyvää työviikkoa ja sanoi, että torstaina tapaamme ja hän antaa silloin minulle nämä paperit. En kuitenkaan enää häntä tavannut, sillä keskiviikkona käydessäni selvittämässä torstain aikataulua kuulin hänen lähteneen lomalle tiistaina.

Viimeiset työpäivät maanantaista torstaihin olivat koko reissun ehkäpä tylsimmät. Kaikki neljä päivää istuin valvomossa käytännössä koko päivän olematta juurikaan puheissa vartijoiden kanssa. Tämä siksi, että vuoroon sattuivat peräjälkeen kaikki kielitaidottomat. Harmikseni en enää tavannut ”luottovartijoita” ja en näin ollen voinut heitä henkilökohtaisesti moikata. Toki pyysin välittämään kiitokseni ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudestani myös heille.

Torstaina päivän päätyttyä lähdin ilman kummempaa haikeutta lopullisesti pois. Tästä tiesin, että olin viettänyt satamassa juuri oikean pituisen ajanjakson. Jos olisin lähtenyt esimerkiksi viikkoa aiemmin, niin olisi tullut tunne, että jotain jäi vielä näkemättä tai kokematta. Hyvä näin.

Perjantaina aamulla matkustin Mariboriin. Julkiset liikenneyhteydet tuolle välille olivat todella harvalukuiset. Perille kuitenkin pääsin. Ensin linja-autolla Ljubljanaan ja sieltä junalla Mariboriin. Vaikka matka kesti, niin koin sen mielekkääksi. Linja-auto ei ajanut moottoritietä, vaan kiersi pikkukylien kautta. Näin matkalla oli paljon nähtävää. Samoin junareitti oli hienoa elämysmatkailua. Rata kulki pitkiä matkoja kapeaa solaa pitkin vuoren rinteen juurella. Keskellä virtasi joki ja toisella puolella kapea autotie. Mieleen palautui vanhat lännenelokuvat, vain intiaanit puuttuivat vaikka toki useat paikalliset matkustajat vaikuttivat olevan aika persoonallisia. Melko usein pysähdyttiin pienille asemille, kunnes kahden ja puolen tunnin rymistelyn jälkeen saavutimme sateisen Mariborin.

Asemalla oli vastassa luotto-opas Blaz. Hän vei minut majoitukseeni. Olin viimeisiksi kahdeksi yöksi turvautunut omaan majoitukseen aivan vanhan kaupungin ytimessä. Katsoin yksityisyyden hyväksi vaihtoehdoksi, kun kuulin miten täynnä instituutin majoitushuoneistot olivat. Sinänsä ihan kiva tavata uusia ihmisiä, mutta kun muut majoittujat ovat yli 30 vuotta minua nuorempia, niin ei paljon yhteistä löydy. Olin ratkaisuuni tyytyväinen.

Hetken virkistäytymisen jälkeen suuntasin paikallisbussilla instituutin toimistolle. Siellä tapasin Barbaran. Kävimme läpi saamani paperit, jotka hän keräsi pois ja sanoi lähettävänsä Suomeen. Muutamien muiden muodollisuuksien selvittelyn jälkeen suuntasimme kaupungin keskustan korkeimman rakennuksen yläkerrassa sijaitsevaan ravintolaan. 11.kerroksen näkymät olivat hienot, vaikka sade hieman maisemaa sumensi. Nautimme instituutin tarjoamat lähtödrinkit ja kakunpalat. Paikalla saapuivat myös Sonja ja Blaz. Tunnin jutustelun jälkeen tuli aika erota.

Mukavan tilaisuuden jälkeen käväisin kauppakeskuksessa. Myöhemmin illalla tein vierailun ruokailun merkeissä aiemmin hyväksi toteamaani serbialaiseen ravintolaan. Sitten vielä hieman kiertelyä kaupungilla ja sen jälkeen vetäytyminen majoituksen rauhaan yöpuulle.