Tempio Nazionale Maria Madre e Regina Monte Grisa

Keskiviikko 8.2.

Ylimääräisen vapaapäivän päätin viettää Italian puolelle. Koperin lähialueilla olisi myös hieman nähtävää, mutta kuten on tullut aikaisemmin mainittua, niin joukkoliikenne ei ole vilkkaammasta päästä viikonloppuisin ja pyhäpäivinä. Eli suunnaksi Trieste ja jälleen kerran kroatialaisen bussiyhtiön avulla.

Varsinaisella kaupunkialueella sijaitsevat kohteet oli tullut aiemmalla vierailulla nähtyä, joten otin suunnan keskustan ulkopuolelle. Ensimmäinen tutustumiskohde oli Grotte Gigante eli jättiläisluola.  Paikka kiinnosti, sillä se näytti olevan täysin erilainen kuin Slovenian Postojnassa näkemäni. Luola sijaitsee noin puolen tunnin bussimatkan päässä Triesten keskustasta Borgo Grotte Gigante eli jättiläisluolan kylässä. Sinänsä ytimekäs ja osuva nimi kylälle!

Perille pääsi kätevästi paikallisliikenteen linja-autolla. Linja-autoreitin numeron ja aikataulutietojen luotettava selvittäminen osoittautui tällä kertaa jotenkin työlääksi, mutta onnistuin löytämään ne lopulta internetin syövereistä. Nousin kyytiin rautatieaseman kulmalta. Matkaa tehtiin ensimmäiset 20 minuuttia kukkulan rinnettä kavuten aina noin 350 metrin korkeuteen. Reitti oli maisemiltaan upea. Huipulle päästyä hurauteltiin vajaa kymmenen minuuttia ja oltiin perillä. Kyydistä jääminen oikealla pysäkillä ei tuottanut vaikeuksia. Parin sadan metrin kävelyn jälkeen olin perillä.

Kyseessä on Guinnessin ennätystenkirjan mukaan tilavuudeltaan maailman suurin luola. Pääluolan on 98.5 metriä korkea, 76,5 metriä leveä ja 167 metriä pitkä. Kokonaistilavuus on jyhkeät 365 000 m3.

Aikataulusuunnitteluni toimi eli luola aukesi sopivasti sinne saavuttuani, joten turhaa odottelua ei ollut. Opastetulle kierrokselle osallistui lisäkseni vain kaksi muuta turistia, joten mitään suurta rynnäkköä maan uumeniin ei talvikauden arkipäivän aamuna esiintynyt. Kierrosta ei voi suositella heikkojalkaisille ja aivan rapakuntoisille, sillä luolaan laskeudutaan pohjalle asti portaita pitkin, noin 500 erisyvyistä askelmaa. Ja tästä voidaan päätellä, että ylöspäin tullaan samalla tavalla, tosin eri kautta. Kaikkiaan kierros kesti tunnin.

Luolaa en lähde tässä enempää kuvailemaan, en siihen pysty. Parhaiten tähän mykistävään kokemukseen voi tutustua googlen kuvahaun kautta.

Maan päällä jatkoin linja-autolla matkaa takaisin päin määränpäänä Monte Grisa ja siellä sijaitseva temppeli. Olin ihmetellyt aiemmalla vierailulla korkealla kukkulalla olevaa erikoista rakennelmaa, joka näkyy Triesten keskustaan. Asia jäi vaivaamaan ja myöhemmin selvitin mistä on kysymys. Rakennelma on Tempio Nazionale Maria Madre e Regina Monte Grisa. Tein päätöksen, että tuolla haluan käydä. Nyt olin toteuttamassa itselleni antamaa lupausta.

Paikalle oli rakennettu ensimmäinen temppeli vuonna 1945 kiitokseksi Triesten kaupungin säästymiselle toisen maailmansodan tuhoista. Erityisesti haluttiin kiitos tästä antaa Pyhälle Marialle. Paikasta muodostui eräänlainen pyhäinvaelluskohde ja sitä kehitettiin edelleen. Vuonna 1966 sitten valmistui nykyinen temppeli. Varat rakennushankkeeseen tulivat pitkälti yhdeltä perheeltä.
   

Erikoinen rakennelma on tehty betonista. Muodossa voi nähdä M-kirjaimen, joka tietysti viittaa Pyhään Mariaan. Rakennelma on 45 metriä korkea ja siinä on kahdessa kerroksessa lattiapinta-alaa 4000 m2! Sisätilat ovat myös vaikuttavat. Rakennus sijaitsee luonnonkauniilla paikalla 350 metriä korkean kukkulan päällä jyrkänteen reunalla. Paikalta avautuu avarat näkymät koko Triesten kaupungin ja Triesten lahden ylle. Yhdellä silmäyksellä voi nähdä kolmen valtion alueelle, Italiaan, Sloveniaan ja Kroatiaan.

Tätäkään paikkaa, joka teki ainakin blogin kirjoittajaan voimakkaan vaikutuksen, en pysty sanoin kuvaamaan. Käsityksen rakennuksen ainutlaatuisuudesta saa laittamalla googlen kuva hakuun sanat ”monte grisa trieste”.  Ehdottomasti yksi tämän reissun tähän asti mieleenpainuvimmista paikoista ja taatusti vierailun arvoinen mikäli noille kulmille eksyy. Kuulin, että turistit ei paikkaa yleensä löydä tai noteeraa.

Iltapäivän päätteeksi palasin alas kaupungin keskustaan linja-autolla. Bonuksena jälleen jännitys tullaanko perille tietä pitkin vai vuoren rinnettä alas pyörien. Kiihdytys, jarrutus, vastaan tulevan väistö, kiihdytys, torven soitto, jarrutus jne. Siinä alamäkimatkailun tunnelmat! Viimeinen etappi Triestestä Koperiin sujui onneksi tasaisesti ja rauhallisesti.