Tuesday, January 31, 2017

Sano buongiorno ja sitten vielä tutto il resto!

Viikonloppu 28.-29.1.2017

Matkailu avartaa ja niin vietin tämän viikonlopun Italiassa. Trieste on Koperin naapurikaupunki rajan toisella puolen noin 15 km:n päässä. Aiempi tietämykseni kaupungista rajoittui siihen, että Wärtsilä Diesel aikoinaan siirsi sinne maineikkaiden laivamoottorien valmistuksen pois Suomesta.

Lähdin matkaan aikaisin lauantaiaamuna. Koska paikallisliikenne on maiden välillä heikkoa talvikauden viikonloppuina, niin turvaudun kroatialaiseen linja-autoyhtiöön. Reilun puolen tunnin matkan jälkeen olin perillä. Suuntasin saman tien keskustassa sijaitsevaan hotelliini jättääkseni reppuni sinne säilytykseen. Ilokseni sain huoneeni jo heti aamusta ennen yhdeksää ja hetken asioita järjesteltyäni suuntasin kaupungille. Kaunis ilma nosti mielialaa, päivän mittaan lämpötila nousi varjossa reilusti yli +10 asteen. Auringossa oltiin lukemissa +15! Ja kun vielä tuuli oli lähes tyyni, niin sain nauttia suomalaista loppu kevään aurinkopäivää vastaavasta säästä.

Triesten kaupunkia kehutaan kovin eri yhteyksissä, mutta ei tämäkään mikään erikoinen paikka ollut. Toki silti nähtävää on. Kun kaikki on vielä erilaista, niin kuluuhan se aika käyskennellessä.
Varsinaiset nähtävyydet oli melko nopeasti katsottu. Iso toriaukea Plaza de Italia. Sitten kukkulalla oleva vanha linnoitus josta näki koko kaupungin ylle. Linnoitus oli tälläkin kertaa ehkä se mielenkiintoisin paikka. Sen jälkeen näillä seuduilla näköjään pakollinen roomalainen teatteri, tällä kertaa rinteeseen rakennettuna. Lopuksi katsastin muutamia metrejä vanhaa kaupungin muuria ja vielä koreita kirkkoja. Siinä ne erityiset nähtävyydet kaupunkialueella olivat.

Hieman keskustan ulkopuolella on iso vanha majakka. Kävelin sinne sunnuntai-iltapäivän ratoksi kun sen piti turisti-infon mukaan olla avoinna yleisölle. No, paikan päällä selvisi, ettei olekaan. Ehkä hyvä niin, sillä sen juurelle seistessä alkoi epäilyttää olisiko sinne uskaltanut kiivetä kun katsoi kymmenien metrien korkeudessa häämöttävää ikivanhaa parveketasannetta.

Myös toinen etukäteen kiinnostavalta tuntunut kohde oli pois käytöstä, nimittäin korkealle kukkulalle nouseva raitiovaunureitti. En tiedä syytä, muuta lähtöasemalla oli lappu, ettei raitiovaunu toistaiseksi liikennöi. Eikä kiskojen ruosteesta päätellen ollut vähään aikaan liikenteessä ollutkaan. Näin vaikka infotoimistossa tiedettiin pari tuntia aikaisemmin toisin.

Muutenkin tässä kaupungissa on korkeuserot kohdallaan. Melkoista on kapuaminen jyrkkiä katuja ja jatkuvia portaikkoja pitkin. Vanhat mummot ja papat silti puhisevat niitä ylös viime voimillaan.

Lauantai-illan eräänlaisena kohokohtana oli Italian serie-A:n käsipallo-ottelun seuraaminen. Paikallinen Pallamano Trieste kohtasi joitakin vuosia sitten Challenge cupissa Suomessa Riihimäellä asti häviämässä käyneen Pressanon. Ottelussa oli seuraamassa reilu joukko katsojia. Yleisö piti aivan uskomatonta meteliä, tuomarit saivat melkoisia vihellyskonsertteja osakseen. Myös melko kovat otteet etenkin puolustuksessa sallittiin. Itse ottelu oli viihdyttävää katseltavaa. Peli oli nopeatempoista päästä päähän. Triesten maalivahti oli kovassa vedossa ja piti noin 10 torjunnalla nollapelin aina 15 minuuttiin asti. Eka erä päättyi kotijoukkueen parin maalin johtoon. Toisessa erässä Pressano sai puristettua tasoihin ja ottelu päättyi tasan. Tasapeliä ei täällä kuitenkaan näköjään tunneta, sillä mentiin välittömästi 7-metrin heittokilpailuun. Pressanon maalivahti torjui peräti neljä heittoa. Kotijoukkueen virkaveli onnistui myös hyvin torjuen kolmesti. Näin vieraat veivät pisteet maalin voitolla.

Ottelun jälkeen vielä nopea kierros keskustassa. Ihmisiä oli paljon liikkeellä. Aikani ihmeteltyä suuntasin hotelliin lepäilemään, sillä aikainen herätys ja hiipivä vanhuus alkoivat jo tuoda unihiekkaa silmiin.

Sunnuntaina ihmiset kävelivät sankoin joukoin pitkin keskustan rantakatuja ja laitureita. Hieman pelottavan näköistä, kun erittäin epätasaisilla laitureilla annettiin pikkulasten juoksennella melko vapaasti. Sitten kun näytti, että lapsi meinaa kompastua veteen alkaa aivan hirvittävä pälpätys ja käsillä huitominen. Hetken päästä toistuu taas sama juttu.

Edellisestä Italian vierailustani on vuosia, joten olin ehtinyt unohtaa miten voimakasta eläytymistä ja ponnistelua pelkkä puhuminen vaatii paikalliselta väestöltä. Olen tottunut siihen, että riittää kun puhetta tuottaa suulla ilman tehosteita. Paikalliseen kulttuuriin taas kuuluu puheen tuottaminen suulla, käsillä ja koko keholla, unohtamatta koko äänialan kaikkien sävelkorkeuksien käyttöä. Slovenian puolella Koperissa puhutaan yleisesti Italiaa ja sitä opetetaan myös kouluissa, siellä puhuminen sen puhuminen on kuitenkin hillitympää kuin muutaman kilometrin päässä rajan toisella puolen.


Silmiinpistävää sunnuntain kävelijöissä oli myös pukeutuminen. Etenkin vanhemmat naiset pitivät kiiltäviä turkkeja ja melkein jokaisella korkokengät jalassa. Samoin muidenkin pukeutuminen muistutti muotilehtien sivustoa. Hienoa pukeutumista etenkin naisten osalta mielestäni himmensi se, että joka toisella kärysi kävellessä tupakka hampaissa.

Vielä kaupungista sen verran, että Slovenian suunnalta tultaessa on ennen keskustaa massiivinen teollisuusalue, todellinen Tshernobyl-kopio! Moottoritie kulkee sen ylitse korkean betonikannen päällä useita kilometrejä. Näkymät olivat melko lohduttomat. Kaupungin keskusta on vanha, mutta jotenkin elottoman tuntuinen. Huomiotani kiinnitti hieman myös kaupungin hienoine epäsiisteys. Töherryksiäkin oli paljon, jopa kirkkojen seinissä ja historiallisissa kohteissa.

Sunnuntaina pimeässä illassa palasin takaisin Koperiin. Iltapalaksi paistoin vielä pari kyljystä ja nautin tuliaisena tuomani pullon Italialaista olutta. Tyytyväisin mielin viikonlopun kokemuksiin purjehdin joutuisasti unten maille.

1 comment:

  1. Moi! Ainakin olet taas ehtinyt paljon kaikenlaista. Toivottavasti töissäkin tulee nyt jotakin uutta. -Ilona

    ReplyDelete